18.5
Aamun aloitus ajamalla Linna-hotellille jossa
ilmoittautuminen. Siirtyminen luokkaan ja aineistojen jako ja porukan jako
pienryhmiin. Aineisto käsittää järeän mapin täydennettynä autokoulujen
mp-aineistolla sekä muistitikun josta löytyy samaa tavaraa erilaisilla
tilastoilla höystettynä. Sitten ensimmäiset oppitunnit, aihe kiinnostaa ja
luennoitsija on ihan hyvä mutta… ne tauot, ei vaan pysy kiinnostus yllä
kuunnella kolmea tuntia ilman yhtään taukoa. Uuden turvamarginaali- mallin
esittelyä ja keskustelua turvallisuuteen vaikuttavista asioista, sen verran
voisi olla kriittinen että mielestäni vanha kolmiomalli oli jotenkin selkeämpi
ja helpommin avautuva. Iltapäivän lopuksi läheiselle asfalttikentälle ja
A-kortin ajokoe osion suoritus, periaatteena se että jos kouluttaa niin pitää
itse pystyä tekemään samat jutut, koe läpi ilman ongelmia. Ylimääräistä
ohjelmanumeroa kun samassa ryhmässä olevan Ruma-Jussin rakennettu rottapyörä
hukkaa vaihteensa, tarkastelun jälkeen päädymme lopputulemaan että
vaihteensiirtäjän akselissa pitäisi olla jotain pintaa mihin tarttua ja nyt
näyttää että seetit ovat kulahtaneet. Akseli toiseen asentoon ja taas toimii.
Päivän ohjelma on siinä joten hotellille ja syömään sekä loppuilta pihalla istuen
ja jutellen muiden kurssilaisten ja kouluttajien kanssa.
19.5
Aikaisen aamun kunniaksi ryhmällämme on luokkaopetusta
aiheesta nopeuden vaikutus jarrutusmatkaan, kääntymisen teoriaa ja ohjauksen
toimintaa sekä matka-ajon hienouksia. Aikataulujen pitävyydessä on ongelmia
joten taukoja ei ehditä pitää kun asiaa on niin paljon. Priorisointi ei tunnu
oikein toimivan. Iltapäiväksi JoSeMoRa:n ajoharjoittelualueella, kaikki
mahdolliset ja muutama mahdotonkin harjoitus tulee ajettua läpi. Lämpötila
rahii yli 30 astetta ja paikka on lievästi kattilamaisessa painanteessa joten
tuulesta ei ole ylimääräistä vastusta. Aikaa menee runsaat 6 tuntia ja tuossa
ajassa nahkapuku tulee hikoiltua läpi asti märäksi. Takaisin hotellille ja
kamppeet kuivumaan, illallisen jälkeen käydään ryhmän kanssa läpi seuraavan
päivän näyttöjä, kuka ajaa näytöt, kuka on koulutettava ja miten radat
rakennetaan.
20.5
Aamun aloitus muutamalla teoriatunnilla ja siirtyminen
radalle opetusharjoituksiin. Pyörän mittari näyttää parhaimmillaan 34 astetta
ja juotavaa kuluu. Radat saadaan rakennettua kivuttomasti, tosin jälkeenpäin
tarkastellessa huomattiin jokunen mittavirhe ja homma pyöräytetään käyntiin.
Toimin näyttömiehenä hidasajossa sekä väistössä ja nopeassa pujottelussa, oma
koulutusnäyttö on tehokas jarrutus ja oikea asento. Lopputulemana
auringonpaisteesta palaneet käsivarret ja aurinkolasien aiheuttama käänteinen
pandakuvio naamaan. Päivä on pitkä ja takaisin hotellille päästään illalla
kahdeksan maissa, pikainen suihku ja illallisen jälkeen ryhmän kanssa
suunnittelemaan seuraavan päivän luokkaopetuksen näyttöjä, vie melkoisesti
aikaa mutta edes jonkinlaisen rungon saa aikaiseksi. Ajanpuutteen takia päädyn
käyttämään valmiita kalvoja, innostus ei kerta kaikkiaan riitä kalvosarjan
tekemiseen.
21.5
Huoneen kuumuus pitää unen mukavasti loitolla joten
heräämien uuteen päivään ei ole virkein mahdollinen. Opetusnäytöt luokassa,
jokainen ryhmästä pitää opetustunnin ennalta annetusta aiheesta, itse puhun
aiheesta maantieajo, turvaväli ja kaarreajotekniikat. Hätäinen päiväpala ja radalle
josta lähtö maaseutulenkille ryhmäajamista harjoittelemaan. Sen verran voisin
mainita että vaikka kouluttaja hallitseekin hiekkatiellä ajamisen salat niin
muutama pikkujuttu, jos vain vetäjä tietää mihin ollaan menossa eikä kukaan muu
niin silloin pitäisi joko jakaa tietoa tai sitten pitää huoli että letka pysyy
perässä eikä kadota mutkaista tietä näkymättömiin. Ei paljoa lohduta ohjeistus
että ajetaan vaan suoraan ja kyyyyllä siellä joku odottaa sitten niissä risteyksissä
joista käännytään. Matkalla pari näyttöä kaarreajosta ja etäisyyden ja nopeuden
arvioinnista. Takaisin hotellille jossa grilli-ilta, loistavaa sikaa useassa
eri muodossa ja saatettiin siinä jokunen virvoittava sihijuomakin nauttia.
22.5
Viimeiset tunnit, liikennepsykologi teettää ryhmätöitä
ja esitys ajovarusteista, ajovaruste-esittely asiallinen mutta taas ne tauot… vajaa
kolme tuntia putkeen on liikaa jos tarkoitus olisi että keskitytään. Lopuksi
arvioinnit sekä yleistä keskustelua kurssista ja kaikkien odottama todistusten
jako, hyväksytysti läpi ja lupa kouluttaa muita. Viimeiset kommentit ja
kättelyt ja kamat kasaan ja kohti mökkiä ja pitkää viikonloppua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti