maanantai 26. toukokuuta 2014

Uudelleenkoulutusleirillä

18.5 
Aamun aloitus ajamalla Linna-hotellille jossa ilmoittautuminen. Siirtyminen luokkaan ja aineistojen jako ja porukan jako pienryhmiin. Aineisto käsittää järeän mapin täydennettynä autokoulujen mp-aineistolla sekä muistitikun josta löytyy samaa tavaraa erilaisilla tilastoilla höystettynä. Sitten ensimmäiset oppitunnit, aihe kiinnostaa ja luennoitsija on ihan hyvä mutta… ne tauot, ei vaan pysy kiinnostus yllä kuunnella kolmea tuntia ilman yhtään taukoa. Uuden turvamarginaali- mallin esittelyä ja keskustelua turvallisuuteen vaikuttavista asioista, sen verran voisi olla kriittinen että mielestäni vanha kolmiomalli oli jotenkin selkeämpi ja helpommin avautuva. Iltapäivän lopuksi läheiselle asfalttikentälle ja A-kortin ajokoe osion suoritus, periaatteena se että jos kouluttaa niin pitää itse pystyä tekemään samat jutut, koe läpi ilman ongelmia. Ylimääräistä ohjelmanumeroa kun samassa ryhmässä olevan Ruma-Jussin rakennettu rottapyörä hukkaa vaihteensa, tarkastelun jälkeen päädymme lopputulemaan että vaihteensiirtäjän akselissa pitäisi olla jotain pintaa mihin tarttua ja nyt näyttää että seetit ovat kulahtaneet. Akseli toiseen asentoon ja taas toimii. Päivän ohjelma on siinä joten hotellille ja syömään sekä loppuilta pihalla istuen ja jutellen muiden kurssilaisten ja kouluttajien kanssa.

19.5 
Aikaisen aamun kunniaksi ryhmällämme on luokkaopetusta aiheesta nopeuden vaikutus jarrutusmatkaan, kääntymisen teoriaa ja ohjauksen toimintaa sekä matka-ajon hienouksia. Aikataulujen pitävyydessä on ongelmia joten taukoja ei ehditä pitää kun asiaa on niin paljon. Priorisointi ei tunnu oikein toimivan. Iltapäiväksi JoSeMoRa:n ajoharjoittelualueella, kaikki mahdolliset ja muutama mahdotonkin harjoitus tulee ajettua läpi. Lämpötila rahii yli 30 astetta ja paikka on lievästi kattilamaisessa painanteessa joten tuulesta ei ole ylimääräistä vastusta. Aikaa menee runsaat 6 tuntia ja tuossa ajassa nahkapuku tulee hikoiltua läpi asti märäksi. Takaisin hotellille ja kamppeet kuivumaan, illallisen jälkeen käydään ryhmän kanssa läpi seuraavan päivän näyttöjä, kuka ajaa näytöt, kuka on koulutettava ja miten radat rakennetaan.

20.5 
Aamun aloitus muutamalla teoriatunnilla ja siirtyminen radalle opetusharjoituksiin. Pyörän mittari näyttää parhaimmillaan 34 astetta ja juotavaa kuluu. Radat saadaan rakennettua kivuttomasti, tosin jälkeenpäin tarkastellessa huomattiin jokunen mittavirhe ja homma pyöräytetään käyntiin. Toimin näyttömiehenä hidasajossa sekä väistössä ja nopeassa pujottelussa, oma koulutusnäyttö on tehokas jarrutus ja oikea asento. Lopputulemana auringonpaisteesta palaneet käsivarret ja aurinkolasien aiheuttama käänteinen pandakuvio naamaan. Päivä on pitkä ja takaisin hotellille päästään illalla kahdeksan maissa, pikainen suihku ja illallisen jälkeen ryhmän kanssa suunnittelemaan seuraavan päivän luokkaopetuksen näyttöjä, vie melkoisesti aikaa mutta edes jonkinlaisen rungon saa aikaiseksi. Ajanpuutteen takia päädyn käyttämään valmiita kalvoja, innostus ei kerta kaikkiaan riitä kalvosarjan tekemiseen.

21.5 
Huoneen kuumuus pitää unen mukavasti loitolla joten heräämien uuteen päivään ei ole virkein mahdollinen. Opetusnäytöt luokassa, jokainen ryhmästä pitää opetustunnin ennalta annetusta aiheesta, itse puhun aiheesta maantieajo, turvaväli ja kaarreajotekniikat. Hätäinen päiväpala ja radalle josta lähtö maaseutulenkille ryhmäajamista harjoittelemaan. Sen verran voisin mainita että vaikka kouluttaja hallitseekin hiekkatiellä ajamisen salat niin muutama pikkujuttu, jos vain vetäjä tietää mihin ollaan menossa eikä kukaan muu niin silloin pitäisi joko jakaa tietoa tai sitten pitää huoli että letka pysyy perässä eikä kadota mutkaista tietä näkymättömiin. Ei paljoa lohduta ohjeistus että ajetaan vaan suoraan ja kyyyyllä siellä joku odottaa sitten niissä risteyksissä joista käännytään. Matkalla pari näyttöä kaarreajosta ja etäisyyden ja nopeuden arvioinnista. Takaisin hotellille jossa grilli-ilta, loistavaa sikaa useassa eri muodossa ja saatettiin siinä jokunen virvoittava sihijuomakin nauttia.


22.5 
Viimeiset tunnit, liikennepsykologi teettää ryhmätöitä ja esitys ajovarusteista, ajovaruste-esittely asiallinen mutta taas ne tauot… vajaa kolme tuntia putkeen on liikaa jos tarkoitus olisi että keskitytään. Lopuksi arvioinnit sekä yleistä keskustelua kurssista ja kaikkien odottama todistusten jako, hyväksytysti läpi ja lupa kouluttaa muita. Viimeiset kommentit ja kättelyt ja kamat kasaan ja kohti mökkiä ja pitkää viikonloppua.