Viikonloppuna lenkkiä tutustumassa lasinpuhalluksen saloihin, tuli poikettua sekä Nuutajärvellä että Muurlassa. Varsinaisena tarkoituksena oli testata uutta ajopukua joka saapui viimeviikolla postitse.
Noin vuosi sitten ostin ajopuvuksi Rukan Armax puvun, olen ollut tyytyväinen, on pitänyt vettä ja ollut mukava käytössä. Kesän reissulla huomasin että puku alkoi vaihtamaan väriään (kauhtumaan) muutamasta kohdasta. Soittelin Rukalle kysyäkseni onko kyseessä ominaisuus vai voiko asialle tehdä jotain. Ystävällinen naishenkilö vastasi ja kun aloin selittämään asiaa niin paukautti suoraan että onko puku ruvennut punertumaan. Vastasi että kyllä johon sain vastauksen että asia on selvä, saat uuden puvun !!!!! Sitten vaan otettiin osoite ja puvun koko ylös ja luvattiin että uusi puku on parin viikon kuluttua postissa ja pyydettiin että kun olen uuden saanut niin postittaisin vanhan puvun Kokkolan tehtaalle.
Näin mielestäni asiakaspalvelun pitääkin toimia, paljon plussia Rukalle, kun kerran tavarassa on virhe niin ei ruveta vänkäämään mitään vaan hoidetaan asia kuntoon ja kaikille jää hyvä mieli.
maanantai 25. elokuuta 2008
maanantai 18. elokuuta 2008
Tuli sitten Jänkhällä Jytistyä. Menomatka alkoi keskiviikkona 13.8 ajatuksena että voidaan käyttää 3 päivää matkantekoon jos huvittaa tai sää ei ole suotuisa. Ajelemme kaikessa rauhassa isompia teitä ja päivän ainoan kunnon sadekuuron olemme sattumalta tauolla. Saapuminen Kalajoelle jota oli kaavailtu yöpymispaikaksi, päivänvaloa riittää jota takaisin uskollisen ratsun selkään ja kumipyörä vinkumaan kohti pohjoista. Alkaa pikkuhiljaa tihuttaa joten majoitus järjestyy Oulunsalosta lentokettähotellista. Aamulla matkaan, taivas on uhkaavan harmaa ja jo ennen Rovaniemeä alkaa tasainen sateenropina, napapiirillä tauolla jossa sitten päätös että ei näin sateiseen paikkaan viitsi jäädä. Soitto Tunturihotelliin josta onneksi löytyy majoitus myös yhdelle ylimääräiselle yölle. Sitten vaan lotisemaan kohti pohjoista, puku pitää hyvin vettä mutta hanskat eivät, mukanani on kaksi paria sadehanskoja ja molemmat ovat läpimärkiä alta aikayksikön. Lisäksi saappaat tuntuvat pitävän hyvin sisällään kaiken veden mikä sinne on päässyt. Matkalla tapaaminen ainoastaan yhden poron kanssa, luultavasti niitä oli enemmänkin mutta eihän niitä kuran peittämän visiirin läpi nähnyt. Perillä ilmoittautuminen, piiiiiitkä kuuma suihku ja pitkä kylmä lonkero (ensimmäinen tuntui suorastaan kuivuvan ikeniin). Varusteet olivat sitkeästi kuivaushuoneessa ensimmäiset 36 tuntia mikä ei siltikään oikein tahtonut riittää hanskoille.
Perjantaina Tommi Ahvalan upea trial-show, olut-benjiä, mustekalallinen lonkeroita sekä haskojen ja saappaiden kuivattelua. Rompetorilta tarttui mukaan Rukan gore hanskat jotka sitten paluumatkalla osoittautuivat hinnastaan huolimatta järki ostokseksi. Lauantaina ankaraa puhaltelua ja lukemat osoittavat kelpoisuutta paraatiajoon. Paraati suuntautuu Vuotsoon porokylään ja on upea kokemus. Olen letkan alkupäässä n. kilometri kärjestä. Matkalla muutamia poroja mutta ei haitaksi asti. Perillä tutustutaan lapin markkinoihin ja erinäisiin työnäytöksiin. Paluumatkalla hiukan useampia poroja ja pääsee jo jarruttelemaankin. Ilta tulee viimeisteltyä istuskelemalla paikallisessa (yhdessä niistä).
Sunnuntaina aamulla aurinkoista mutta viileää (+6 astetta), haikein mielin hyvästellään Saariselkä ja lähdetään kohti etelää kello 8 pintaan. Saman ajatuksen varhaisesta lähdöstä on saanut muutama muukin koska ensimmäisellä tauolla Sodankylässä koko huoltamon piha on täynnä pyöriä. Matka jatkuu aurinkoisissa merkeissä linjalla Rovaniemi-Kemi-Oulu-Jyväskylä-Tampere. Valitettavasti sade alkaa jo ennen Jyväskylää mutta kun kerran on saanut vauhdin päälle niin mitä sitä sitten turhia hidastelemaan. Sateessa, pimeydessä, kuran lentäessä ja sotkiessa visiiriä sekä pyörän liukastellessa pikipaikkauksissa saapuminen Tampereelle, täällä tulee tehtyä päätös siirtyä moottoritielle. Olosuhteet ovat samalaiset mutta ei tarvitse pelätä mahdollisesti tielle loikkivia hirviä. Sitten vielä viimeisenä rutistuksena moottoritietä kotiin jonne ehdin noin 23.20. Eli kokonaisuudessaan paluuseen meni noin 15 tuntia matkan ollessa luokkaa 1100 km.

keskiviikko 6. elokuuta 2008
Viime viikonloppuna tuli jatkettua vanhojen ruukkien kiertoa. Vuorossa oli Strömfors, paikka on kaunis mutta jotenkin jäi ihmettelemään varsinaisten palveluiden vähäisyyttä. Matkalla tuli lisäksi poikettua Loviisassa katselemassa Laivasillan aluetta. Ravintolan terassilla ihmiset näkyvät kiskovan kaljaa ja lonkkua ja sitten suoraan autonrattiin, se on eri porukkaa nuo veneilijät, kyllä ne uskaltaa... Varsinaisessa Svartholmin merilinnoituksessa ei tullut käytyä huonosti sopivien aikataulujen takia.
Eilen jälleen Ahvenistolla ajamassa 3 settiä. Tuolla radalla on selvästi jotain minua vastaan, löysin takarenkaaseen tarttuneen n. 3x150mm jousiterässuikaleen. Pienen tarkastelun jälkeen niitä löytyi useita lisää varikkoalueelta, siis aivan selvästi odottamassa minua ;). Upeaa oli ja nyt tuntui että onnistuin saamaan ajolinjoja paremmin hallintaan, nopeudet kasvoivat ja jalkatappeja sai raavittua muutamassa mutkassa asfalttiin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)