Päivän huumoripläjäyksestä vastaa tunnetulla tarmollaan suomussalmen koston perustama ihmistenkyttäys-työryhmä. Kuten asiaan kuuluu esiin tuodaan se että Suomi on yksi harvoja maita jossa ei ole tienkäyttömaksuja, tosin se unohdetaan että on samalla yksi harvoja maita joissa peritään vuotuinen autonkäyttömaksu. Luultavasti kyseessä on kuitenkin aivan eri asia joka ei kuulu tähän millään tavalla joten ei kai siitä sitten sen enempää. Samalla myös mainostetaan että uusien autojen hinnat saattavat laskea jopa 7000 €.... upea homma, autokauppiaat tässä tilanteessa varmasti kiittävät kovalla äänellä siitä "piristysruiskeesta" jonka tämä tieto saa aikaan. Tietysti äkkiseltään tälläinen yksinkertainen blokisti voisi kuvitella että kauppa pysähtyy kuin seinään kun autonvaihtajat jäävät odottamaan mitä tapahtuu ja tietysti tuolla hintojen putoamisella voisi kuvitella olevan jonkilaisia vaikutuksia käytettyjen kauppaan ja varsinkin kauppiaiden varastojen arvoihin.
Viisaammat miehet suorittivat laskelmia joilla ei tietysti ole mitään tekemistä koko asian kanssa mutta ihan vain tilan täytteeksi kopsaan ne tuolta moottoripyörä.org:in puolelta tähän:
Dieseliä+bensiiniä myytiin 2012 yhteensä vähän alle 5000 miljoonaa litraa (bensa 2092, diesel 2842). Ja kun autovero+ajoneuvovero vuodessa tuottaa noin 1700 miljoonaa euroa, niin lisäystä pumppuhintaan tulisi noin 0,34€/l ja voidaan pyyhkiä molemmilla sekä autoverolla, että ajoneuvoverolla hanuria. Ainoastaan pumpulla maksetaan, jokainen oman kulutuksen mukaan.
http://www.oil.fi/sites/default/file...4_myynti_1.pdf
Huom! Hox! Obs! Tuolla siis kuitattaisiin molemmat verot. Ne jakautuvat niin että autovero tuotti 1.7.2012 - 30.6.2013 valtiolle 897 miljoonaa ja ajoneuvovero aikana 815 miljoonaa. Näinollen jos käyttömaksut edelleen säilyisivät, ja pelkästää ostaessa maksettava autovero poistettaisiin niin:
Tarvittava lisäys pumppuhintaan olisi vain 0,18€/litra !!!
No valittavasti vaan täällä on laskutaidoton liikkenneministeri jonka todellisena haaveena on kattavan kyttäysjärjestelmän rakentaminen. Unelmat joukkoliikenteen kasvusta 40% ovat juuri niitä mitä voisi kutsua märiksi päiväuniksi. Jostain on tuonne muistin perukoille nimittäin jäänyt sellainen ajatus itämään että tälläkään hetkellä eivät juuri muut kuin pääkaupunkiseudun bussiyhtiöt toimi tuottavasti ja varsinkin pienemmissä kaupungeissa joudutaan yhtiöitä tukemaan. Tähän sitten päälle haja-asutusalueiden uudet vuorot joilla korvataan oman auton käyttö.... just joo, että liikenne toimisi pitäisi niitä busseja mennä minimissään puolen tunnin välein sekä alueelle että sieltä pois... ei vaan toimi kannattavasti.
Ensi vuonna alkaa siis kokeilujakso, voimme varmaan ilolla odottaa seuraavankaltaista puhelinmyyntisessiota :
Ja sitärataa, koska autoilija kuitenkin vielä toistaiseksi lienee oikeutettu tarkastamaan että maksaa oikein niin tuollainen GPS-pohjainen valvonta edellyttää tietysti tiedon siirtoa keskitettyyn tietokantaan. Kohtuullinen bisnes operaattorille joka tuon siirron saa tehtäväkseen. Myös kanta itsessään on varsin mielenkiintoinen, kaikki ihmisten liikkeet reaaliaikaisena katsottavissa, oikea Stasilaisen märkä uni. Mietiskelen meneekö peräti kolme vuotta (kuten passien sormenjäljissä joita ei koskaan pitänyt käyttää mihinkään muuhun kuin biotunnisteeseen) ennen kuin poliisi alkaa vinkua kantaa omaan käyttöönsä, ensi tietysti vain vakavien rikosten kuten ylinopeuksien selvittämiseen mutta pikkuhiljaa siitä saadaan oiva työkalu sellaisten ihmisten poistamiseen jotka ovat taannehtivasti säädetyn lain mukaan johonkin joskus syyllistyneet.
Voi myös päätellä että ministeriö yrittää perinteistä kikkaa, vasta sitten kun hallitus antaa eduskunnalle esityksen asiasta voi alkaa keskustella. Kuitenkin liikennealan moniottelija Kyllöselle pikkuinen kysymyksen poikanen, järjestelmän toteuttamiseksi kaikissa autoissa pitäisi olla valvontalaite joka rekisteröisi missä ajaa. Kun Suomessa ei saada toimimaan potilastietojärjestelmiä, sähköistä äänestämistä, kansallista terveysarkistoa, VR:n lipunmyyntijärjestelmää tai e-reseptiä, kuinka todennäköisesti tällainen järjestelmä toimisi? Tätä tietysti kannattaisi miettiä ennenkuin konsulteille on avattu vapaa piikki tämän asian ympäriltä ja koittaa vaikka saada tiestöä kuntoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti