Kausi alkaa olla pikkuhiljaa pulkassa, vaikka kilometrejä tuli vähän niin tapahtumia riitti senkin edestä. Pohjoisen reissulla sattuneen kolarin lopputulemaksi jäi seuraavia hampaankoloon. Lähivakuutus päätti korvata kypärästä -10% uuden hinnasta (koska näin on ollut tapana), ylimääräinen majoittuminen korvattiin mutta ei ruokailua (voisi majoittaa ko. virkailijat yöksi jonnekin ilman safkaa koska se ei ole välttämätöntä), lopuksi vakuutuslääkäri totesi että jatkotutkimuksia selkäongelmien takia ei tarvita koska kuvien mukaan selässä on ollut jo ennestään kulumaa ja jokin määrittelemätön välilevysairaus. Käsitykseni mukaan se olisi jo yksi ihme jos tälläisellä liki 50 v. ikänsä suurimmaksi osaksi ruumiillista työtä tehneellä ukolla ei rangassa jonkinasteista kulumaa olisi. Täytyy muistaa jatkossa mihin yhtiöön päin ei edes kuse ja muistaa mainita myös kaikille tuttaville.
Kovasti tuntuu riittävän hinkua motoristien rahoihin koska taas käydään kovaa vääntöä aiheesta MP-katsastus. Jostain syystä mikään järkipuhe/tilastoitu fakta ei herätä kiinnostusta mutta tunteisiin vetoava sana turvallisuus ilman mitään perusteita puree.
MAIDS-tutkimuksessa (”Motorcycle Accident In-Depth Study”) tarkasteltiin 921 mponnettomuutta vuosina 1999–2000. Tietoja kerättiin Ranskassa, Saksassa, Alankomaissa, Espanjassa ja Italiassa. Tavoitteena oli selvittää onnettomuuksien syitä ja onnettomuusriskiä lisääviä tekijöitä. Moottoripyörän teknisellä kunnolla todettiin olleen vaikutusta onnettomuuksiin tai niiden seurauksiin kaikkiaan 5,1 prosentissa tutkituista tapauksista. Teknisellä kunnolla tarkoitettiin sitä, että jokin moottoripyörän komponenteista ei toimi lainkaan tai toimii puutteellisesti. Kumi- ja rengasongelmien osuus oli 3,7 prosenttia ja jarruongelman osuus oli 1,2 prosenttia.
Ohjaustekniikkaan liittyvien ongelmien osuus oli 0,1 prosenttia, samoin kuin jousitusongelman.
Lähde http://www.smoto.fi/images/stories/Ajankohtaista/katsastus/Artikkeli050208.pdf
Tämän takia järjestettiin mielenilmausta juttu on asiallinen mutta kun katselee siitä poikineita mielipidekirjoituksia niin tulee jälleen kerran osoitetuksi että Suomi on ainoa maa jossa kateus voittaa kiiman. Varsin huvittavia on useammankin henkilön kirjoitukset joissa näkee että asiaa ei tunneta yhtään mutta kantaa otetaan mistään mitään tietämättä, kun sekään ei ole näköjään selvillä että kaikilla vanhemmilla pyörillä voi tuottaa melua ihan laillisesti. No jos tuo katsastus saadaan voimaan (ja miksei saataisi, pysytään EU:n mallioppilaana ja kovassa ytimessä yms. sematiikkaa) niin kyllä siinä tulee vielä suru puseroon noilla vaatijoillakin, hinnat nousevat koska asemille tarvitaan koulutusta ja uutta kalustoa ja keväisin voi olla pientä ruuhkanpoikasta asemilla mutta kyyyllä se siedetään kun saadaan pikkuisen tehdä kiusaa naapurille. Tuossa mallia Ranskasta vastaavasta mielenilmauksesta, tuollaiseenkin lähtisin mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti