Ihan muutama juttu jotka tarttuivat silmään viikonlopun ja alkuviikon aikana ja joita voisi kommentoida.
Ensiksi tietysti ns. älyliikenne joka ilmeisesti on suoraa seurausta siitä että älyttömät homeenväriset pääsivät mukaan hallitukseen. No systeemihän on kiehtova, GPS tallettaa rekisteröi kaiken liikkumisen, nopeudet, tauot, ajotavan, ... ja tieto tallennetaan tietokantaan josta se voidaan tarpeen vaatiessa kaivaa esiin. Loistava tapa säilöä todistusaineistoa takautuvasti rikollisiksi säädettäviä toimia varten, esim. miksi autosi oli kolme vuotta sitten pysäköitynä nykyään kielletyn puolueen parkkipaikalla useana iltana kuukaudessa. Myöskään ei sovi unohtaa tuollaisten tietokantojen väärinkäyttöä, muistelisin ettei siitä ole pitkä aika kun poliisi viimeksi sai oikeudessa jonkinasteisen tuomion selailtuaan oliko se nyt ex-vaimon uuden puolison rikosrekisteriä yms. Helposti päästään takaisin siihen ihastuttavaan aikaan kun puhelinkeskus tiesi koko kylän asiat, nyt keskuksen tilalla vaan on paikallispoliisi joka voi käydä katselemassa kylänmiesten ja -naisten liikkumisia omasta kannasta. Tietysti loogisena jatkona vihreään utopiaan turvallisuuden ja ympäristön suojelun nimissä sekä aukottoman valvonnan avustuksella voidaan ottaa käyttöön valtion sisäinen passijärjestelmä ja passiin täytyy saada viranomaisen leima ennenkuin voi poistua kotikaupungistaan. Leiman saa kun pystyy riittävän hyvin perustelemaan miksi pitää päästä liikkumaan muualle.... Ja perinteiseen tyyliin koko systeemi maksatetaan käyttäjillä ja suomalaiset koomalampaat maksavat ilomielin koska kyllähän virkamies joka on Jumalasta seuraava (ja ylöspäin) tietää varmasti paremmin kuin rahvaaseen kuuluva hallintoalamainen mikä on oikein. No onneksi GPS-jammereita saa tilailtua alle 50€:n hintaan ja vielä voi toivoa että suomalaiset eivät ole vielä täysin orjarotua vaan järkeäkin voitaisiin käyttää.
Toisena kiinnostavana vanhempi Kanadalainen juttu, jossa jouduttiin selvittämään tolppakameroiden virheitä "Independent testing showed faulty in-ground sensors and electromagnetic interference had been responsible for generating bogus speed readings" ja tämän seurauksena jouduttiin peruuttamaan 165 000 kamerasakkoa. En muista missään nähneeni että suomessa olisi moista asiaa tutkittu ja mitkä ovat olleet tulokset, jotenkin en vaan jaksa uskoa että täällä toiminta olisi täysin virheetöntä kun se ei muuallakaan maailmassa sitä ole. Tosin luultavasti Kanadassa asiasta voidaan keskustella ja arvioida uudestaan toisin kuin täällä missä vallitsee yksi totuus jonka mukaan muutaman tuntikilometrin ylinopeus on ainoa vaaran aiheuttaja. Jostain olin lukevinani että rattijuopot olivat aiheuttamassa noin 1/3 kuolonkolareista mutta sehän ei liity tähän tietenkään mitenkään koska ylinopeus....
Sitten hauska kotimainen tempaus jossa oli vaihdettu 80 km/h merkit 100 km/h merkkeihin ja sinänsä yllättävästi poliisi peruutti kameratolppien antamat sakot. Tässä tietysti on kääntöpuolena se että noin reipas nopeuden nosto pitäisi näkyä onnettomuustilastossa koska ylinopeus.... jostain syystä ei ole näkynyt mitään mainintaa missään että ko. tienpätkällä olisi tapahtunut poikkeuksellisen paljon onnettomuuksia, outoa koska vallitsevan totuuden mukaan tuon olisi pitänyt aiheuttaa useita kuolonkolareita. Nopeuden nousu 20 km/h pitäisi lisätä riskiä kuolonkolarista 20-40% ja muista kolareista vielä enemmän eli tässä tapauksessa voisi kysyä että missä se piikki nyt oli vai oliko tämä tilastollinen poikkeama ja uskokaa vaan ilman kritiikkiä liikenneturhan tutkimuksiin, kyllä niissä on totuus koska ylinopeus...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti