Eilisen ratoksi tuli ajettua Ruukinkierros. Lämpötila pysyi koko päivän maksimissaan +9 asteen tienoilla joten ajopuvun sisällä hikoilusta ei tullut ongelmaa. Lisäksi alkumatkasta tuli muutama reippaahko sadekuuro jotka maksimoivat harmituksen (tähän sopisi toinenkin suomenkielinen sana, mutta en sitä viitsi tähän laittaa).
Lähtöpaikka löytyi helposti kiitos hyvän opastuksen, samoin koko reitti oli suorastaan mahtavasti merkitty. Riitti kun välillä vilkaisi karttasta suunnilleen suunnan mihin lähteä. Suuri kiitos järjestävälle kerholle mainioista opasteista, varmasti ollut melkoinen työ viedä ne reitin varrelle. Puolimatkassa reittiä oli lisäksi järjestetty kanttiini josta tuli haukattua tuplapurilainen, hyvää ja ravitsevaa väsyneelle motoristille ;) Osallistumismaksuun kuului T-paidan lisäksi lämmin ateria maalissa, valtava annos perunoita ja nakkikastiketta ;) Reitti oli laadittu lähinnä pienempiä teitä hyödyntäen ja itse asiassa aikas mukavia mutkateitä olikin löydetty, oman mausteensa toi matkalla olevat pari hiekkatienpätkää jotka piristivät kummasti. Kokonaisuutena erittäin onnistunut tapahtuma, jos sää olisi ollut lämpimämpi niin puitteet olisivat olleet täydelliset. Nyt ei oikein kylmyydestä johtuen viitsinyt paljoa pyöriskellä ruukkien kaunista miljöötä ihaillen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti