perjantai 12. huhtikuuta 2013

1984 Was Not Supposed To Be An Instruction Manual

Uhkaavasti näyttää siltä että "Bring me Solo and wookie" ministerin lempilapsi satelliittipohjainen ihmisten kyttäysjärjestelmä tekee tuloaan. Perusteluina jälleen kerran vanhat ja väsyneet kommentit:

Keskimääräistä vähemmän ajavat maksaisivat veroja vähemmän ja keskimääräistä enemmän ajavat maksaisivat vastaavasti enemmän.

Ei ole ilmeisesti vieläkään mennyt työryhmän päähän sellainen pikkuseikka että nykyinen polttoainevero ihan automaattisesti rokottaa enemmän rahaa niiltä jotka ajavat enemmän ja vähemmän niiltä jotka ajavat vähemmän, lisäksi järjestelmä osaa ottaa ihan automaattisesti huomioon ajotavan vaikutuksen. Mutta nykyisen järjestelmän ongelma on tietysti siinä että se ei mahdollista tehokasta kansalaisten kyttäystä eikä ennenkaikkea järjestelmätoimittajien tarjoamaa maasutusta.

Yksi selvitettävä kysymys on, missä suhteessa kilometri- ja polttoaineveroa kerättäisiin. Teoreettiset mallit näyttäisivät viittaavan siihen, että tehokkaimmat ympäristö- ja valtiotaloudelliset vaikutukset saataisiin polttoaine- ja kilometriveron yhdistelmällä, Risto Murto sanoo.

Lainaus itsessään kertoo miksi työryhmä ylipäänsä on perustettu, tärkeintä on tietysti valtiontaloudelliset vaikutukset. Jutussa mainitaan siirtymäajat joten todennäköisesti ensimmäisessä vaiheessa autoilijoilla maksatetaan kallis paikannuspurkki sekä vaadittavan infran rakennus, luvatut lisäpalvelut toteutuvat yhtä hyvin ja yhtä nopeasti kuin digitv:n luvatut lisäpalvelut koska niiden rakentamiseen ei ole rahaa. Näin saadaan ketkuteltua mukavasti koko siirtymäaika jonka jälkeen voidaankin unohtaa lupaukset polttoaineveron laskusta, lopputulemana siis autoilija maksaa kovaa polttoaineveroa ja satelliittipohjaista lisämaksua. Mutta tärkein eli valtion verotulot liikenteestä nousevat luokkaan 11 mrd. vuodessa ja teiden kunnossapitoon jaetaan edelleen se perinteinen vajaa miljardi, lisäksi polttoaineveron tuotto nousee koska ainoa väline jolla pääsee liikkumaan on keskiraskas maasturi. Ainoa lisäpalvelu joka varmasti saadaan toimimaan välittömästi on automaattinen nopeuden tarkkailu joka lähettää ylityksistä tiedon poliisille ja tulostaa automaattisesti sakkolapun, jos ylitys oli kolmas vuodessa tai neljäs kahdessa vuodessa niin järjestelmä hälyyttää sijaintipaikkaa lähinnä sijaitsevalta aakkosasemalta partion poimimaan kuskin ajokortin talteen. Näin saadaan täytettyä myös Taaperon Paateron unelma siitä että ettei poliisi turhaan vaivattaisi niillä asioilla jotka kuuluvat poliisin toimenkuvaan.

Jostain syystä jutussa ei ole mainintaa mikä on se tienkäyttäjiä tyydyttävä tapa ratkaista tietosuojakysymykset, ihan rehelliseti miettien on aika vaikea keksiä mikä sellainen tapa olisi koska rakenteilla on todella kattava ihmisten kyttäysjärjestelmä jota varmasti tullaan käyttämään väärin. Kannattaa muistaa että tänään säädettävä laki järjestelmän käytöstä voidaan huomenna kumota uudella lailla. Myös kannattaa muistaa että lait eivät varsinaisesti rikollisia ole aiemminkaan estäneet ja uteliaisuus on inhimillistä jne. Noin äkkiseltään ajatellen ei satelliittipohjaisesta järjestelmästä kyllä keksi muuta etua kuin jo mainitun reaaliaikaisen ihmisten kyttäyksen, menetelmiä tuohon ylimääräiseen rahastukseen on ollut läntisessä maailmassa käytössä jo vuosikymmeniä alkaen RFID lukijoista tienvarsilla ja moottoritietarroista päättyen perinteisiin miehitettyihin tai automatisoituihin maksukoppeihin. Nuo ratkaisut keräävät kyllä tietullin ja ruuhkamaksun mutta eivät mahdollista jatkuvaa kyttäämistä, muita huonoja puolia noissa järjestelmissä on että ne ovat testattuja, halvempia, luotettavampia mutta eivät mahdollista uutta virastoa isolla budjetilla ja kovapalkkaisilla viroilla.